Kuvassa Jussi Iltanen, AGCOKun Jussi Iltanen kilpaili nuorena pikajuoksussa, valmentaja auttoi häntä parantamaan suorituskykyään. Nyt, kun Iltanen johtaa maailman kolmanneksi suurimman maatalouskonevalmistaja Agcon Euroopan, Afrikan ja Lähi-idän alueen jakeluverkon kehittämistä, suorituskyvyn parantamisessa auttaa henkilökohtainen yritysvalmentaja.
Iltasen mielestä on loogista käyttää valmentajaa, kun haluaa osata jonkun asian paremmin. – Työssä urautuu helposti. Valmentaja auttaa näkemään asioita ylhäältä käsin.
Yhteistyö Balentorin yritysvalmentaja Hannu Laakkosen kanssa käynnistyi pari vuotta sitten tenniskentältä. Tenniksen ja johtajuuden henkisen valmennuksen saloihin perehtynyt Laakkonen hioi ensin Iltasen peruslyöntejä ja peliajattelua, minkä jälkeen sparraamista päätettiin jatkaa bisnespuolella. Iltanen työskenteli tuolloin jakeluverkoston kehittämispäällikkönä Valtrassa, jonne hän oli alun perin tullut diplomityötään tekemään 1997.
Vuonna 2008 hän sai jakeluverkoston johtajan paikan Valtran emoyhtiöstä Agcosta. Hänen tehtävänään on etsiä tehokkain reitti kuljettaa yhtiön koneita, niiden osia tai palvelutuotteita asiakkaille. Iltasen toimipaikka on Schaffhausenissa Sveitsissä. Hän matkustaa lähes viikoittain maahantuojien, johdon tai tiimin tapaamisiin eri puolilla maailmaa.
Kokonaisvaltainen konsepti
Valmennuksen aluksi Iltaselle tehtiin lähtö- ja tavoitetila-analyysi sekä pitkän aikavälin toimintasuunnitelma. Keskeisiksi kehitysalueiksi osoittautuivat strateginen ajattelu ja ajankäytönhallinta. – Ennakointi on kaiken a ja o. Yhtä lailla kuin urheilussa, ensin täytyy tuntea pelikenttä ja vastustaja sekä valmistautua kohtaamiseen niin, että siitä selviää voittajana, Iltanen kuvaa.
Miehet tapaavat muutaman kuukauden välein. – Me keskustelemme ja piirrämme kuvia ajatusten kirkastamiseksi. Hannulla on tehokkaat konseptit käytössään. Valmennuksessa Iltanen on oppinut suhteuttamaan asioita eri tasoille. – Työ ei ole niin kuluttavaa, kun tiedän, miten asioihin tulee reagoida ja missä järjestyksessä.
Suunnitelmallisuus tuo tasapainoa
Hän on oivaltanut myös suorituksen ja levon välisen rytmin merkityksen. – Kun on tiukkoja tilanteita, täytyy pystyä hengähtämään välillä. Henkinen tasapaino syntyy suunnitelmallisuudesta ja rytmityksestä.
Iltanen myöntää, että balanssin ylläpitäminen ei ole aina helppoa. – Tavoitteena on saada hommat hoidettua niin, että perheelle, harrastuksille ja lepäämiseenkin jää aikaa.
Toimitus: Viestintätoimisto Diverstas / Sidosryhmälehti 2009


