Current page is 5: Ihmiset
Balentor lyhyesti
- Perustettu vuonna 1993.
- Toimipisteet sekä Jyväskylässä että Helsingissä.
- Toimii kotimaisilla sekä kansainvälisillä markkinoilla.
- Yrityksessä työskentelee 25 henkilöä.
- Kannattava ja vakavarainen yritys, josta osoituksena paras AAA-luottoluokitus
Samilla on vahva tausta urheiluvalmentamisesta, ja kymmenen vuoden kokemus suorituskyvyn kehittämisestä on toiminut pohjana yritysvalmentajan työlle. Sami on lukenut pääaineenaan johtamista Jyväskylän yliopistossa.
”Näen yritys- sekä urheiluvalmentamista yhdistävinä tekijöinä kurinalaisuuden sekä systematiikan. Vahva tahtotila, halu kehittyä sekä saavuttaa asetetut tavoitteet ovat välttämättömiä. Yritysvalmentajan tehtävänä on kasvattaa yksilön tahtotilaa purkamalla organisaation tavoitteet yksilön työn tavoitteiksi. Kun työlle asetetut tavoitteet saavutetaan, tai jopa ylitetään, ihminen kokee onnistumisia, jotka saavat hänet loistamaan ja tekemään parhaansa.
Balentor on tarjonnut kovia haasteita sekä toisaalta työkaluja ja sparrausta niiden saavuttamiseen. Työyhteisömme on vienyt minut mukanaan. Täällä on mahdollisuus hyödyntää omia vahvuuksiaan, mutta myös kokeilla oman tekemisen rajoja. Balentorilla korostetaan ja tuetaan ihmisen omaa ajattelua.
Parhaita hetkiä Balentorilla ovat olleet oivalluttavat keskustelut muiden kanssa. Keskustelut toimivat sparrauksen välineenä molempiin suuntiin synnyttäen usein uusia ja valmentajien erilaisen osaamisen yhdistäviä ratkaisuja.”
Sami Markkanen, yritysvalmentaja

